Juhani Kellosalo

Elävänä olemisesta

  • Vanha tuore suomen kieli

    Tänään 9.4. on liputettu Mikael Agricolan päivän ja suomen kielen päivän kunniaksi. Lisäksi Kielitoimiston ohjepankki täyttää kymmenen vuotta. Nyt on hyvä hetki muistuttaa seuraavasta asiasta.

    Bowl, debatoida, demonstroida, diskurssi, eskaloituminen, fasilitoida, figuuri, implementoida, implikoida, indikoida, influensseri, intensifioida, konstruktio, konteksti, lifestyle, manipuloida, media, mobilisoida, offensiivi, regulaatio, segregaatio, signaloida, struktuuri, uutis-desk…

    Esimerkiksi nämä voitaisiin merkityksen mitenkään kärsimättä sanoa suomeksi. Oma lukunsa on fingelska. Siihen verrattava on englannin tai ruotsin ilmaisutapojen jäljittely sijamuotovalinnoilla ja kankeilla pre- ja postpositiomaisilla sanoilla, kuten liittyen, johtuen, koskien.

    Olen saanut käsitykseni suomen kielen rikkaudesta murteen ja lukemisen lisäksi kahta muuta tietä, runoilijana ja sanakirjatoimittajana. Aloitin vuonna 2005 Lääketieteen termien toimittajana päätoimittajan, nyt jo edesmenneen professori Walter Nienstedtin ohjauksessa. Hänen vetäydyttyään seuraavana vuonna jatkoin työtä kahdeksan vuotta päätoimittajana. En tehnyt työtä yksin vaan sanakirjan toimituskunnan, Lääkäriseura Duodecimin sanastolautakunnan kanssa. Se koostuu sekä lääketieteen eri erikoisalojen edustajista että suomen kielen ammattilaisista, jälkimmäiset muiden muassa Kotuksen (Kotimaisten kielten keskuksen) väkeen kuuluvista.

    Olin jo lääkärintyön vuosina alkanut suosia omaa kieltä. Toimitustyössä opin, paitsi termityön ja sanakirjatekstin lainalaisuuksia, paljon lisää siitä, kuinka hyvin suomi sopii myös tieteen kieleksi.

    Näine oppeineni esitän kolme pointtia suomen kielestä.

    – Toisin kuin yleensä kerrotaan, suomi ei kuulu pieniin kieliin. Sitä puhuu Suomessa äidinkielenään nykyisin noin 4,9 miljoonaa ihmistä, lisäksi suomen puhujia on Ruotsissa, Norjassa, Itä-Karjalassa ja Inkerissä. Suomea puhuvia siirtolaisia on mm. Pohjois-Amerikassa ja Australiassa. Pieniä ovat esimerkiksi saamen kielet ja meänkieli.

    – Suomi on vanha kieli. Sillä on katkeamaton historia uralilaisesta kantakielestä lähtien, jota on puhuttu eri arvioiden mukaan 2000–4000 vuotta ennen ajanlaskun alkua jossakin Volgan mutkan ja Ural-vuorten välissä olevalla alueella. Huomattavasti nuorempi on esimerkiksi englanti, joka syntyi keskiajalla. Suomen kirjakieli on nuorehko, varhaisin eli vanhan kirjasuomen kausi luetaan alkaneeksi suunnilleen vuodesta 1540.

    – Suomen kielen ilmaisuvaroja ei kannata väheksyä. Olisi outoa, jos niitä puuttuisi tuhansia vuosia vanhalta kieleltä, jota pari vuosisataa on kehitetty määrätietoisesti myös sivistyskieleksi. Suomen kielelle ominaiset rakenteet (sanavartaloon liitettävät johtimet, taivutusten, sijamuotojen ja yhdyssanojen runsaus) toimivat eri periaatteella kuin maailman valtakielten, mutta tämä toisenlaisuus ei merkitse puutteita vaan laajaa keinovalikoimaa. Ne tekevät kielestä notkean, uudissanojen ja sanaleikkien keksimisestä helppoa. Vanhan lausahduksen mukaan hevonen vetää, ajaja vedättää, kymppi vedätyttää ja puutavarayhtiö vedätätyttää tukkikuormaa. Millähän muulla kielellä asian saa sanotuksi yhtä lyhyesti ja letkeästi.

    Kielemme erikoislaadusta todistaa Kersti Juva kirjassaan Löytöretki suomeen (SKS 2019). Englantiin peilaavat esimerkit kertovat paitsi kääntäjän taidosta ja brittiläisen kulttuurin tuntemuksesta, myös suomen ilmaisukyvystä. Käännösesimerkit osoittavat suomen lauseiden olevan taloudellisempia ja yllättävän usein lyhyempiä kuin englannin. Ehdottomasti suositeltaviin kuuluva kirja.

    Lopuksi on muistettava onnitella päivänsankaria, Kielitoimiston ohjepankkia. Sen soisi olevan kaikkien asiatekstiä kirjoittavien jatkuvassa käytössä. Se on ilmainen verkkojulkaisu, joten hinta ei ole esteenä. Yhtä helppoa ja halpaa on käyttää Kielitoimiston verkkosanakirjaa.

  • KAJ ja minä

    KAJ vann Mellofinalen ja edustaa Ruotsia Euroviisuissa. Tämä vöyriläisen kolmikon menestyminen on monella tapaa mainio asia. Siksikin, että hetkeksi se näyttää Pohjanlahden pohjukan eli Pohjan melko laajoilla ympärysalueilla olevan muutakin kuin Pohoojammaa ja pohoojalaaaset. Bara bada bastu on kevyt, sillä lailla kuin kevyt musiikki (enimmäkseen) on, jonkin verran hullutteleva, sopiva muistuttamaan loppuun saakka tuotteistetun popin höpsöydestä.

    Minää, joka noin suurin piirtein on maailmassa elämisen väline, yritetään yhtäällä kasata ummehtuneiden ja jäykkien sepitteiden varaan, sellaisten kuin heimomyytit, kansallisuus, lahkolaisuus, ahdas miehen tai naisen malli. Toisaalla etsitään rakennustarpeita identiteettisirpaleista tai psykiatrisista diagnooseista eli rakenteistetuista oireluetteloista. Tai keskitytään pintaan, ostetaan leikkauksia, kosmeettista kirurgiaa jota erheellisesti nimitetään esteettiseksi (estetiikka ei ole yhtä kuin kosmetiikka) ja ruiskeita, joilla pullistetaan ja oiotaan. Nostetaan puntteja, luetaan selpfhelpiä. Yritetään saada aikaan näyttelykapine tai somepersoona, joka kerää tykkäyksiä, jotka saavat aikaan dopamiiniryöppyjä.

    Dopamiini on vain yksi kymmenistä, ehkä sadoista hermoston välittäjäaineista. Mielihyvän aikaan saavat hermoverkot ovat pieni osa aivoista. Aivot ovat vain osa ihmiseläimestä, ja erillisinä, irrallaan ne eivät pystyisi mihinkään. Kestävää mielihyvää ei ole, jatkuvaa onnellisuutta ei ole. Aivojen ja mielen tarkoitus on pitää paketti koossa eri tilanteissa, vaihtuvien tunteiden ja mielentilojen vallassa, maailmassa ja toisten ihmisten joukossa. Ilman ihmisten yhteisöäkään emme selviäisi emmekä oppisi, miten eletään ihmisiksi.

    En tarkoita tällä, että tuntisin tarkkaan ihmismielen, en tunne omaanikaan, tiedostamaton osa on mittava. Sen ruotuun saamisessa ja puleeraamisessa vasta työtä olisi. Pelkäänpä, että jos sen virtaviivaistaminen jotenkin onnistuisi, kadottaisin sen vähänkin eloisuuden, jota minussa vielä on.

    Yritetään pitää paketti koossa ja huolta niistä, joilta se ei aivan joka kulmalta onnistu. Yritetään olla keskittymättä omaan minään, joka on vain maailmassa elämisen väline. Se voisi välillä jäädä sivummallekin. Ollaan ihmisiksi, tärkeilemättä, mennään saunaan.

  • Miksi ei kaikki ja kokonaan

    Mielihyvällä olen lukenut viime vuosina kirjailijoiden ja muiden taiteiden edustajien kannanottoja Maa-planeetan tärvelemistä vastaan. Ilmaston kuumenemista ei enää voi peruuttaa, mutta sitä on hillittävä, ja lajikato pitää saada pysäytetyksi. Samalla olen ollut vähän tyytymätön, koska vaikuttaa siltä, että kokonaisuutta ei haluta nähdä.

    Länsimaalaisten, laveasti määriteltynä, on ollut ja on edelleen vaikea päästä ajatuksesta, että ihminen lajina olisi etuoikeutettu ja muut lajit, samoin eloton ympäristö, meille käyttöön annettu varanto. Otaksun, että yksi suurimmista, jollei suurin, este on tämä Raamatun luomiskertomuksen kohta: ”Jumala sanoi: Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.” (Vuonna 1992 käyttöön otettu suomennos). Kaikki muu oli luotu jo, vaiheittain, eri päivinä. Ihminen siis tämän mukaan luotiin eri päivänä, puhtaalta pöydältä.

    Eksegetiikan eli raamatunselitysopin mukaan tämä on kahdesta luomiskertomuksesta toinen, ensimmäinen oli Aatamista, Eevasta ja paratiisista kertova. Se on ajalta, jolloin juutalaisilla oli vielä käsitys useammasta kuin yhdestä jumalasta, mihin viittaa verbimuoto ”tehkäämme”.

    Lääketieteen opintojeni alussa tutustuin koulussa opittua perusteellisemmin toisenlaiseen käsitykseen, evoluutioon eli polveutumisoppiin. Ensimmäisen opintosyksyn ohjelmaan sisältyi fysiikan ja orgaanisen kemian kurssien lisäksi eläintiede, johon kuului eläinten preparointi. Kalasta aloitettiin, viimeiseksi tutkittiin kissa. Samat tärkeät rakenteet löytyivät kaikilta näiltä selkärankaisilta, vähän erilaisina vain. Samat, jotka haettiin esiin myöhemmin vuorossa olleen anatomian kurssin aikana – tosin rakenteita siinä selvitettiin vastaisten opintojen, erikoisalojen kurssien, pohjaksi laajemmin.

    Vuosisatojen kuluessa käsitystä ihmisen erityisyydestä ja etuoikeuksista on perusteltu jumalan antamalla sielulla, mielellä, tietoisuudella, kielellä, viime aikoina aivojen koolla, kuorikerroksen poimuuntuneisuudella, etuotsalohkon koolla. Paitsi että ihminen on noiden perusteella leikattu muista elollisista erilleen, meidät itsemmekin on lohkottu, kun jokin noista on nimetty mielemme ja tietoisuutemme edellytykseksi, synnyttäjäksi.

    Elämä planeetallamme on vajaat neljä miljardia vuotta vanhaa, ja lajit, joista läheskään kaikkia ei ole vielä edes löydetty, ovat tuon huikean pitkän ajan kuluessa kehittyneet kukin omaan suuntaansa. Jokaisella on oma Umwelt, jos käyttäisi virolais-saksalaisen biologin Jakob von Uexküllin nimitystä, joka Tieteen termipankin mukaan tarkoittaa eläimen lajityypillistä subjektiivisesti tavoitettavissa olevaa elinympäristöä. Ihmislajin edustajien Umweltiin kuuluu tietoisuus. Mutta onko se vain meidän kykymme?

    Joukko nimekkäitä tieteilijöitä julkaisi 2014 Cambridgen julistuksen, jonka ydinsanoma oli, että vastaus edellä olevaan kysymykseen on ei. Vahvan tutkimusnäytön perusteella tietoisuus on ainakin selkärankaisten ja pääjalkaisten (arkikielellä mustekalojen) mielen kyky.

    Filosofian aivot/keho-arvoitus on edelleen olemassa, vahvoilla olevaa teoriaa mielen ja tietoisuuden syntymekanismista ei tieteellä ole antaa – eikä millään muullakaan taholla. Jotakin silti jo tiedetään. Se näyttää selvältä, että, tietoisuus on paljon vanhempaa perua kuin kieli, kulttuuri tai jokin aivojen kuorikerroksen ominaisuus tai osa. Tähän Cambridgen julistuksen pohjana olevat havainnotkin viittaavat. Aivotutkija Antonio Damasio esittää tietoisuuden pohjan olevan kehollinen, ja perusteluna on mm. se, että ilman ehyitä aivojen ja kehon välisiä hermoyhteyksiä tietoisuutta ei ole. Yksi arka kohta on aivojen pohjassa, aivorungon takaosassa, johon osunut, nuo hermoyhteydet katkaiseva täsmävaurio hävittää tietoisuuden, vaikka aivot muuten olisivat terveet.

    Cambridgen julistuksen jälkeen on saatu edelleen lisää tietoa muiden lajien kyvyistä. Mieli, eli keskushermoston kyky tuottaa ja käsitellä yhdessä aistien ja kehon ”raportteja”, saattaa olla aivan yksinkertaisen keskushermoston saavutettavissa. Tietoisuus, mielen myöhempi kyky, ymmärrys omasta olemassaolosta ja ympäristöstä, lienee moniportainen, keskushermoston kasvaessa vähitellen laajentunut. Ihmisen aivokuoren ominaisuudet, vaikkakaan eivät synnytä tietoisuutta, antavat mahdollisuuden sen laajuuteen ja luovuuteen.

    Millainen on jonkin toisen lajin tietoisuus? Olen tehnyt amatöörietologisia havaintoja kissoista ja koirista. Ne eivät mieti Kantin objektiivista korrelaattia tai muuta filosofista kysymystä, ratkaise matemaattista ongelmaa, mutta ovat monesti paljon minua paremmin kärryillä siitä, mitä kulloinkin on meneillään talossa ja sen ympäristössä. Kissa on kehollisen ajattelun mestari, esimerkiksi oikean ponnistusvoiman, -kulman ja apupintojen käytön valitsemisessa korkean kaapin päälle pääsemiseksi. Tämän seuraaminen toi minulle kehomuistoja siitä, miten ammoin vaivalla opin haluamani saksaustyylin pituushypyssä. Vartalo ja jalat sen viimein käsittivät, ei pää. Lajienvälistä yhteistä on, ja viestintäkin onnistuu, tiettyyn rajaan asti. Ehkä joskus vielä paremmin, jos tai kun esimerkiksi valaiden kieltä aletaan ymmärtää.

    Mietiskelevältä näyttävä kissa on saanut leikkimään ajatuksella, että ehkä siinä on pieni buddha. Kaikesta päätellen se ei palvo omaa minää, elä sotkuisessa samsarassa, vaan elää tässä hetkessä.

    Alkuun palatakseni: Eikö voitaisi hyväksyä kaikki, kokonaisuus, kun se on niin kovin ilmeistä. Elämme yhteisessä, rajallisessa maailmassa muiden lajien kanssa. Meillä on sama kaukainen lähtökohta ja evoluution kautta enemmän tai vähemmän yhteistä. Toisaalta monilla niistä aistit ovat paljon tarkemmat kuin meillä, tai on aisteja, taitoja ja kykyjä, jotka meiltä puuttuvat. Tästäkin syystä niiden sisäisen maailman mahdollisesta rikkaudesta meillä ei ole käsitystä. Erityisasemamme otaksuminen on muinainen, ikävän sitkeäksi jäänyt ajatusvirhe.

    Myös käsitys meistä itsestämme voisi olla kokonaisempi. Meille ei ole kehittynyt vain aivojen kuorikerros, etuotsalohko, tai kyky pohtia käsitteellisiä asioita, vaan kehollisen ihmisen koko olemus ja mieli.

    Kuva: Teija Kellosalo-Hohl

  • Toiset meistä

    Välillä on kait ilmoitettava, että viime lokakuun 10. eli Aleksis Kiven päivänä tuli julki yhdeksäs runokokoelmani Toiset meistä. Edellisestä ehti kulua 18 vuotta. Kustantaja on Kutannusosuuskunta Länsirannikko.

    Tekijän ei kannata eikä pidä selittää kaunokirjallisia luomiaan, varsinkaan runoja. Tulkinta on kokonaan lukijan vastuulla, hän tekee sen omasta elämästään, omasta maailmastaan käsin. Korkeintaan voin kertoa, että runot kertovat elävänä olemisesta ja asioista maan ja taivaan välillä.

    Screenshot

    Kansikuva: Satu Rautiainen

  • Mistä on aloitettava

    Kaikesta maan ja taivaan välillä. Siitä voisi aloittaa.

    Maan ja taivaan välissä on ilmakehä ilmastoineen. Sen kuumeneminen on siinä pisteessä, etten voinut jäädä toimettomaksi ja liityin Ilmastoisovanhemmat ry:hyn. Jotakin tartti tehdä, toimia muullakin tavalla kuin avustaa luonnonsuojelu- ja avustusjärjestöja kuukausittain. Olisi pitänyt jo.

    Rapakon takana vaihtui valta ja tapahtuu ilmastonmuutoksen kieltämisen – tai ristiriitaisen kieltämisen, toisaalta havitellaan Grönlantia, jonka jäätiköiden sulaminen paljastaa harvinaisten maametallien esiintymiä – lisäksi paljon muutakin röyhkeää. Lisänä on ollut myös paikallinen järkytys, se, että lääkärikollega yllätti henkisellä päällekarkauksella. Hän yritti määrätä minut ilmastonmuutoksen kieltäjäksi. Keskusteluun ei ollut mahdollisuutta.

    Mieleen tulee monesti jokin Kunnon sotamies Švejkin hahmoista, kun miettii, mitä tällaiset salaliittoteoriat pitävät sisällään: Totta kai yksi tieteenala on kokonaan huijausta! Valtava määrä maailman säähavaintoasemia, mitä niillä muuta tehdään kuin väärennetään havaintoja ja mittauksia! Ja sitten niistä väärennetyistä lasketaan väärennettyjä maailman keskilämpötiloja! Apuna on vielä säähavaintosatelliitteja, hyvin kalliita laitteita mutta ammuttu avaruuteen vain, jotta niidenkin havainnot ja mittaukset voitaisiin väärentää! Pötyä kaikki, eihän täällä palmut kasva takapihalla! Kaikkihan viittaa siihen, että seuraava jääkausi on alkamassa!

    No niin, koetan rauhoittua. Menen aivan rauhallisesti muiden kanssa eduskuntatalon portaille osoittamaan mieltäni, kun seuraavan kerran olen sopivaan aikaan Helsingissä.

    Kunnon sotamies Švejk on muuttojen yhteydessä jäänyt jonnekin, pitää sekin hankkia.

    Muusta myöhemmin.